torstai 31. joulukuuta 2015

Työtilan etsintää

Joululomalla on ollut aikaa kartoittaa mahdollisia työhuoneita tulevalle projektille. Tulevalle maanantaille on sovittu yhden tilan näyttö. 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Projektin konkretisoituminen


Melkein vuosi sitten, tapaninpäivänä 2014, kirjoitin päiväkirjaan toiveen siitä, että muutaman vuoden sisään saisin aikaa omaan projektiin. Tuolloin en vielä osannut muotoilla toivettani sen tarkemmin. Kun alkusyksystä kirjoitin kouluttautumisloma hakemusta parvekkeella alkoi ajatus nukkeprojektista muotoutua. 

Saatuani tiedon mahdollisuuden toteuttaa  yhden haaveistani olin hämmentynyt, ilahtunut ja täynnä ideoita.

Nyt olen päässyt jo niin pitkälle, että haen näyttelypaikkaa. Hieman myöhässä, mutta uskon vahvasti löytäväni tilan salaisuuksilleni.